Satu Helynen
FINBIOn hallituksen puheenjohtaja

Ripeästi tavoitteista toteutukseen

Uusiutuville energialähteille EU:n Suomelle asettama 38 prosentin tavoite vaatii pikaisia toimenpiteitä, jotta se olisi mahdollista saavuttaa vuoteen 2020 mennessä. Edellisinä 12 vuotena lisäsimme uusiutuvien energialähteiden käyttöä 30 terawattituntia, mutta silloin meitä auttoi metsäteollisuuden tuotannon nopea kasvu. Nyt seuraavina 12 vuotena lisäystarve on hieman suurempi – mutta ilman metsäteollisuuden suuren kasvun vetoapua. Bioenergian käytön lisäämisen edut kansantaloudelle on osoitettu. Esimerkiksi metsähakkeen myyntihinnasta saadaan tuotantoketjun verotulojen kautta takaisin kunnille ja valtiolle yli kolmannes.

Uusiutuvien energialähteiden tavoitteet lasketaan direktiiviehdotuksessa energian loppukulutuksesta. Se ohjaa bioenergian tehokkaaseen käyttöön. Lauhdelaitoksissa saadaan tuotettua uusiutuvaa sähköä vain noin kolmannes biomassan energiasisällöstä, kun taas CHP- ja lämpölaitoksissa tuotetaan uusiutuvaa energiaa 85 prosentin hyötysuhteella. Sähköä ja lämpöä ei erotella. Ne ovat tavoitetta täytettäessä yhtä arvokkaita, eikä uusiutuvalle sähkölle ole erillistä tavoitetta. Kostean biopolttoaineen kuivauksella jätelämmöillä tai savukaasujen lauhdutuksella saadaan myös kustannustehokkaasti lisää uusiutuvaa bioenergiaa.

Suomessa rakennusten lämmityksessä on yli 10 terawattituntia öljyn käyttöä jäljellä. Jos se korvattaisiin uusiutuvilla energialähteillä, se lisäisi niiden osuutta jopa 3 prosenttiyksikköä ja vähentäisi 3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Kokemukset Ruotsista, Tanskasta, Itävallasta ja Saksasta ovat osoittaneet, että kuluttajat eivät siirry uusiutuvien energialähteiden käyttöön pelkästään öljyn veroja korottamalla. He tarvitsevat päätöksentekonsa tueksi kannustamia ennen kuin uusista lämmitysmuodoista tulee vallitseva käytäntö. Hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi monivuotisesta portaittain alenevasta investointituesta, joka nopeuttaa investointeja ja lisää niin paljon myyntiä, että tarvittavaa palvelujen tarjontaa syntyy.

Kiistely liikenteen biopolttoaineiden lisäämisen oikeasta tasosta jatkuu kiivaana EU:ssa. Sitova 10 prosentin tavoite on niin suuri, että ilman laajaa tuontia EU:n ulkopuolelta se ei ole mahdollinen. Suomalaiset ymmärtävät hyvin bioenergian lisäämisen riippuvuudet: jos biomassan energiakäyttöä lisätään paljon, siitä tulee niukkuutta, hinta nousee ja jossain vaiheessa energiakäyttö alkaa viedä raaka-ainetta muilta sektoreilta, tässä tapauksessa ruoan tuotannosta. Tuntuisi järkevältä kytkeä sitova tavoite elintarvike- ja metsäteollisuuden sivutuotteita ja jätteitä raaka-aineenaan käyttävien toisen sukupolven liikenteen biopolttoaineiden tuotantotekniikoiden laajamittaiseen käyttöönottoon.

Käynnissä oleva keskustelu on osoittanut, että paljon bioenergiaa käyttävään Suomeen ei ole helppo luoda tehokasta edistämisjärjestelmää. Sen tulisi tuoda kustannustehokkaasti lisää biopolttoaineita markkinoille puuraaka-ainehuoltoa häiritsemättä ja lisätä energian tuotantokapasiteettia. Se ei saisi ainoastaan nostaa kaikkien biopolttoaineiden hintoja tai siirtää polttoaineita käyttäjältä toiselle. Tässäkin tarvitaan siis innovatiivisuutta. Investointiavustuksista on hyviä kokemuksia, ja niiden nosto nykyistä selvästi korkeammalle tasolle muutaman vuoden ajaksi mahdollistaisi esimerkiksi juuri kannattavuusrajan alla olevien pienten CHP-laitosten rakentamisen kiihdytetyllä aikataululla.